Tapahtumakalenteri

helmikuu 2018

Ma Ti Ke To Pe La Su
29
30
31
1
2
3
4
 
5
6
7
8
9
10
11
 
Exän uus ja vanha
Pe 09.02.2018 - 19:00

KUT ylpeänä esittää keväällä 2018 Minna Koskelan kotimaisen kantaesityksen Exän uus ja vanha, jossa lauteille heitetään nykyaikaisen uusperhe-elämän koko kirjo – painajainen vai mahdollisuus?

Siinä, että nelikymppiset Terhi ja Jari, ovat eronneet jo puoli vuotta sitten, ei liene mitään ihmeellistä. Välitkin on saatu kutakuinkin kuntoon, vaikka halu välien kunnossapitoon on kummallakin omansa. Terhi kokkaa vielä Jarin herkkuja keittiössään, vaikka Jari on tuomassa kyläilemään uuden tyttöystävänsä.
Kutkuttavassa tilanteessa soppaa hämmentää Hille, Terhin ystävätär, jolla hänelläkin on sanottavansa Jarille.

Kuka määrittää kaapin paikan, kuka hoitaa kenenkin lapsia, kenet luulot otetaan pois ja kuka kilpailee kenenkin kanssa? Yhtä kaikki, ”Ihminen on aina enemmän tai vähemmän sekaisin.”

Minna Koskelan aiempi draamakomedia Too deep (Nina Sallisen käännöksenä Melkein kuin Emmerdalessa) hyväksyttiin Summer Playwrights Festival’ille Los Angelesiin ja esitettiin siellä kirjoittajan ohjaamana elokkuussa 2017.

käsikirjoitus ja ohjaus Minna Koskela
puvustus Sinikka Zannoni
lavastus Mikko Rantanen
valokuvat Sami Lamberg / Kapina Production
grafiikka Kalle Tahkolahti
rooleissa Anu Sinisalo, Leena Uotila, Inka Kallén, Anna-Leena Sipilä ja Seppo Halttunen

Liput ja tiedustelut KUT – toimisto 09-27354000 / info@kut.fi /kut.fi / lippu.fi

peruslippu 28€
eläkeläiset, työttömät 26€
ryhmät (yli 25 hlö) 25€
opiskelijat 20€
lapset (15 vuotta ja alle )15€

Exän uus ja vanha
Su 11.02.2018 - 15:00

12
13
14
15
16
17
18
 
Ke 14.02.2018 - 19:00

Yö -yhtye nousee Kerava-salin lavalle!

Yö konsertoi Kerava-salissa. Luvassa on hienon yhtyeen ikimuistoinen esiintyminen!

Liput 30e + toimitusmaksut, www.lippu.fi

Lippupisteen lipunmyynti p. 0600 900 900 (1,98e/min. + pvm)
Keravalla Lippupisteen myyntipisteet ovat K-Citymarket, Nikonkatu 1 sekä
Keudan kahvila-ravintola Breikki, Keskikatu 3a (Paasikivenaukio). Avoinna ma-to 7.45-16.00 ja pe 7.45-15.00.

Järjestää Keravan kulttuuripalvelut p. 040 318 2009

Exän uus ja vanha
To 15.02.2018 - 19:00

KUT ylpeänä esittää keväällä 2018 Minna Koskelan kotimaisen kantaesityksen Exän uus ja vanha, jossa lauteille heitetään nykyaikaisen uusperhe-elämän koko kirjo – painajainen vai mahdollisuus?

Siinä, että nelikymppiset Terhi ja Jari, ovat eronneet jo puoli vuotta sitten, ei liene mitään ihmeellistä. Välitkin on saatu kutakuinkin kuntoon, vaikka halu välien kunnossapitoon on kummallakin omansa. Terhi kokkaa vielä Jarin herkkuja keittiössään, vaikka Jari on tuomassa kyläilemään uuden tyttöystävänsä.
Kutkuttavassa tilanteessa soppaa hämmentää Hille, Terhin ystävätär, jolla hänelläkin on sanottavansa Jarille.

Kuka määrittää kaapin paikan, kuka hoitaa kenenkin lapsia, kenet luulot otetaan pois ja kuka kilpailee kenenkin kanssa? Yhtä kaikki, ”Ihminen on aina enemmän tai vähemmän sekaisin.”

Minna Koskelan aiempi draamakomedia Too deep (Nina Sallisen käännöksenä Melkein kuin Emmerdalessa) hyväksyttiin Summer Playwrights Festival’ille Los Angelesiin ja esitettiin siellä kirjoittajan ohjaamana elokkuussa 2017.

käsikirjoitus ja ohjaus Minna Koskela
puvustus Sinikka Zannoni
lavastus Mikko Rantanen
valokuvat Sami Lamberg / Kapina Production
grafiikka Kalle Tahkolahti
rooleissa Anu Sinisalo, Leena Uotila, Inka Kallén, Anna-Leena Sipilä ja Seppo Halttunen

Liput ja tiedustelut KUT – toimisto 09-27354000 / info@kut.fi /kut.fi / lippu.fi

peruslippu 28€
eläkeläiset, työttömät 26€
ryhmät (yli 25 hlö) 25€
opiskelijat 20€
lapset (15 vuotta ja alle )15€

Exän uus ja vanha
La 17.02.2018 - 16:00

Su 18.02.2018 - 15:00

19
20
21
22
23
24
25
 
26
27
28
1
2
3
4
 
Exän uus ja vanha
Ke 28.02.2018 - 19:00